Hei, hauska tavata.
Uuden blogin aloittaminen on aina yhtä tuskastuttava prosessi, mutta luulisin selviytyväni tästäkin kunnialla.

Tajusin tarvitsevani jotain tilaa avautua netinkin puolella, koska käsin ei yksinkertaisesti tule kirjoitettua kaikkia mieleen tulevia juttuja ylös. Ja vain itseään varten ei millään viitsisi. Ihmisellä pitää näköjään olla blogi.

Lempi...

eläin: ankka
ruoka: tofu, herkkusienet ja kana
makeinen: suklaa
numero: 3 tai 13
vaate: hame
väri: vihreä, lämmin roosa, tietyt oranssin sävyt
ajanviete yksin: lukeminen, koneella istuminen, musiikin kuuntelu, käveleminen
ajanviete seurassa: puhuminen

Huonot tavat: olla kiinnostunut monista asioista, mutta olla silti olematta osa yhteisöjä.
Hyvät tavat: jaksaa lukea typeriäkin juttuja väsymättä.

Blogin tavoite: kirjoittaa jotain edes pitäjän itsensä mielestä fiksua ja tyhjentää aivoja mieltä painavista asioista. Eikä aina vain puhua itsestään.

Jaa, luulenpa kertoneeni itsestäni sen verran paljon, että voin ihan hyvillä mielin ryhtyä pitämään blogia taas pitkästä aikaa.
Tervetuloa vain.